perjantai 7. lokakuuta 2016

Sieniä

Syksyllä useamman Facebook-kaverin seinät täyttyvät erilaisista sieni-kuvista. Itse en ole oikeastaan koskaan voinut sietää sieniä. Entinen opiskelukaveri aikanaa analysoi nirsoilujani siten, että hänen mielestään minulla on koostumusongelma ruokien suhteen. Ja kyllä, sienet tuntuvat suussa ikäviltä. Jostain syystä on vähän kuitenkin harmittanut, että en pidä sienistä. Jotenkin olisi kiva pitää niistä ja syödä niitä syksyllä.

Vaellusreissullamme laavulla yöpyneiden lisäksi siinä kävi muutama ihminen istuskelemassa. Kaksi naista oli poiminut metsästä sieniä ja siinä kun seurasin, kuinka sipulit ja sienet paistuivat voissa nuotiolla sanoinkin ihan ääneen, että harmittaa oikein, kun en pidä sienistä, kun näyttää niin hyvältä. Naiset kysyivät haluanko maistaa ja niinpä sain käteeni ihanan itse leivotun sämpylän puolikkaan sienillä. Ja kyllähän se oli kutakuinkin juuri niin hyvää, kuin miltä se näytti! Tästä hyvillään naiset lahjoittivat minulle pussillisen kehnäsieniä ja palan tattia. Sain tehdä niistä seuraavana iltana iltapalaa. Seuraavaksi pitää sitten varmaan oppia tunnistamaan joku muukin sieni, kuin kärpässieni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti