lauantai 30. joulukuuta 2017

34. A.A. Milne - Nalle Puh

Sata kirjaa-projekti se valuu hiljalleen eteenpäin. Vuonna 2017 tätä projektia on hidastanut aika paljon se, että löysin Diana Gabaldonin Matkantekijä-kirjat. Mutta Narnian lisäksi luettuna on parikin kirjaa myös tältä projekti-listalta. Ensimmäisenä Nalle Puh. Kirja johon tartuin sillä ajatuksella, että äkkiäkös tämän jossain välissä lukaisee. Mutta kirja osoittautuikin yllättävän suuritöiseksi. Kirjoitustyyli, jossa keskellä lauseita oli, ilman mitään logiikkaa, kirjoitettu sanoja isolla alkukirjaimella oli jotenkin hankalasti luettavaa. Myös hahmojen keskustelu, jossa ei oikeastaan puhuttu mistään, oli hetkittäin vaikeaa seurata.

Kun itse on tutustunut Nalle Puhin seikkailuihin enemmän piirrettyjen kautta, olivat jotkut hahmot myös aika erilaisia. Esimerkiksi Ihaa, joka on lempihahmoni, oli kirjassa välillä hirvittävän itsekeskeinen ja monet muutkin hahmoista alkoivat loppua kohden lähinnä vain ärsyttää. Taidan jatkossakin siis pysyä Disneyn versioissa.

3 kommenttia:

  1. Aika mahtava idea! Vaikuttava lista. Pitäisköhän?
    Mutta toisaalta pelkään, että ajatus kompastuu juuri tuohon vaikealukuisuuteen tai täysin vieras genre tuntuu puhtaasti raskaalta lukea. Ja minä kun en kesken jätä...

    VastaaPoista